Päiväkotien lakisääteinen tehtävä on antaa uskontokasvatusta. Käytännössä se tarkoittaa yleiskristillistä kasvatusta. Kasvatuksessa on "kunnioitettava huoltajien vakaumusta", siis oikeastaan oltava antamatta uskontokasvatusta ei-kristittyjen perheiden lapsille. Tämä on usein osoittautunut ongelmalliseksi.
Kunnallisen päivähoidon tavoitteet on kirjattu lakiin, pykälään 2a:
- - Lapsen iän ja yksilöllisten tarpeiden mukaisesti päivähoidon tulee yleinen kulttuuriperinne huomioon ottaen edistää lapsen fyysistä, sosiaalista ja tunne-elämän kehitystä sekä tukea lapsen esteettistä, älyllistä, eettistä ja uskonnollista kasvatusta. Uskonnollisen kasvatuksen tukemisessa on kunnioitettava lapsen vanhempien tai holhoojan vakaumusta.
Kyseessä on pykälä 2a, koska se on jälkikäteen lisätty. Alkuperäisessä päivähoitolaissa vuodelta 1973 ei luelteltu tavoitteita lainkaan. Pykälä ja sen uskontokasvatusta koskeva kohta lisättiin lakiin pitkän poliittisen kädenväännön jälkeen 1983. Siihen saakkakin tosin päiväkodeissa oli ollut uskontokasvatusta riippuen kunkin päiväkodin henkilökunnasta.
Päivähoitolaki ei tarkemmin kerro minkä uskontojen oppeja päiväkodeissa tulisi selittää. Käytännössä uskontokasvatus tarkoittaa luterilaisen uskon opetusta.
Uskontokasvatukseen kuuluvat esimerkiksi uskonnolliset joulujuhlat, kirkkokäynnit ja seurakuntien työntekijöiden vierailut. Ruokarukouksista ja muusta uskonnon jokapäiväisestä näkymisestä ollaan pääosin luovuttu. Tilanne vaihtelee kuitenkin huomattavan paljon eri puolilla maata.
Virallisesti asiasta ohjeistaa Stakesin Varhaiskasvatussuunnitelman perusteet:
- - Lapsen oman uskonnon tai katsomuksen perinteeseen sekä tapoihin ja käytäntöihin perehdytään. Lapselle tarjotaan mahdollisuus hiljaisuuteen ja ihmettelyyn, kyselemiseen ja pohdintaan. Lapsen herkkyyttä ja kykyä ymmärtää sanatonta ja symbolista kunnioitetaan, tuetaan ja vahvistetaan. Lapsia lähellä olevien erilaisten uskontojen ja katsomusten tapoihin tutustutaan. Lapsen varhaiskasvatussuunnitelmassa sovitaan vanhempien kanssa uskonnollis-katsomuksellisen orientaation lapsikohtaisesta sisällöstä.
Vanhempien vakaumuksen kunnioittaminen tarkoittaa käytännössä, että uskontokasvatusta ei anneta ei-kristittyjen perheiden lapsille. Useimmiten tätä pitää valitettavasti pyytää erikseen - periaatteena on siis "luterilainen kunnes toisin todistetaan". Olisi suotavaa, että päiväkodit edes kysyisivät itse, ketkä vanhemmista tahtovat lapselleen uskontokasvatusta.
Negatiivinen uskonnonvapaus on perusoikeus, ja huoltajilla on aina oikeus ilmoittaa ettei oma lapsi osallistu joulukirkkoon tai vastaavaan.
Uskontokasvatuksesta pois jättäminen on helppoa - mutta korvaavan toiminnan järjestäminen aina ei. Lasta ei voi jättää yksin käytävään, eikä lapsi saa tuntea itseään ryhmästä eristetyksi.
Vakaumuksellisesti neutraalien juhlien järjestäminen on onneksi helppoa: jouluseimi voidaan jättää pois ja leikkiä tonttuleikkejä, pääsiäisen värikkäitä tipuja voivat ihmetellä niin kristitty, muslimi kuin ateistikin yhdessä. Poikkeuksena tosin joulun osalta ovat Jehovan todistajat, jotka eivät vietä joulua lainkaan.
Uskonnollisesti neutraaleista joululauluista on olemassa lista, ks. Pro-seremoniat: joululaulut. Jos suvivirsi halutaan laulaa jo päiväkodissa, se voidaan korvata kaikille sopivalla neutraalilla suvilaululla.
Uskontokasvatuksen toteuttaminen onnistuu helpoiten, jos ryhmä jaetaan kahtia. Tällöin toinen ryhmä voi esimerkiksi pitää hartaushetken, ja toinen ryhmä tehdä jotain muuta. Jos moni haluaa hartaushetkeen, voivat ryhmät vaikkapa vuoroviikoin vaihtaa paikkaa siten että ei-kristityt ovat aina "muuta" tekevässä ryhmässä.
Joskus toimiva tapa on antaa yhdelle tai kahdelle lapselle "erikoistehtävä". Esimerkiksi isompi lapsi voidaan ottaa pienten ryhmän apuhoitajaksi muiden isojen lähtiessä joulukirkkoon.
Yhteisestä ruokarukouksesta ei pysty ei-kristittyjä helposti jättämään pois, joten sellaisia ei pitäisi olla lainkaan. Sama koskee muutakin jokapäiväistä toimintaa.
Uskonnonvapauden näkökulmasta koko uskontokasvatus olisi helpointa poistaa - sehän ei ole sinänsä uskonnonvapauden osa vaan erillinen oikeus. Periaatteessa uskonto- ja vakaumuskasvatusta voitaisiin antaa kullekin lapselle tai lapsiryhmälle erikseen, jolloin saavutettaisiin vakaumusten tasa-arvo. Käytännössä se ei onnistu erilaisten vakaumusten suuren lukumäärän vuoksi.
Nykyinen järjestely taas on paitsi vakaumusten tasa-arvon vastainen, myös usein vastoin negatiivista uskonnonvapautta. On hankalaa järjestää uskonnotonta vaihtoehtoa, kun päiväkodissa on uskonnollisia tilaisuuksia.
Vaikka erillinen vakaumusopetus jotenkin onnistuisikin, on tuskin mielekästä jakaa lapsiryhmää. Kuka lopulta haluaa maailmaa, jossa jo alle kouluikäisille kerrotaan, ketkä kuuluvat tähän ryhmään ja ketkä toisiin ryhmiin?
Tälle sivustolle kerätään lukijoiden kokemuksia päiväkodin uskontokasvatuksesta.
Ks. erillinen sivu kokemuksia päiväkodeista.
Teksti tarkistettu viimeksi 25.5.2010.
Anna palautetta